Slovenian rantaloma – Koper, Portoroz ja Pirona

Slovenia on pieni parin miljoonan asukkaan valtio Italian, Itävallan ja Kroatian välissä, joka kartalla katsottuna näyttää lähes sisämaavaltiolta, mutta monipuolisessa pikkuvaltiossa on parinkymmenen kilometrin rantakaistale Välimerelle, joten rantalomakin Sloveniassa onnistuu.

Alue kuului keskiajalla osaksi Venetsiaa ja se oli osa Italiaa vuosina 1918-1947 ja tämäkin historia vielä alueella näkyy ja alueella osaa puhuvat kohtuullista italiaa tänä päivänäkin. Ranta-alue sijaitsee vajaan 100 kilometrin päässä Slovenian pääkaupunki Ljubljanasta, josta alueelle pääsee sekä junalla että bussilla.

Slovenia rantalomakohde

Alueen suurin kaupunki on on noin 25 000 asukkaan Koper. Kaupungissa on Venetsian aikakauden aikainen vanhakaupunki, mutta muuten Koper ei kuulu alueen vetovoimaisimpiin kaupunkeihin. Turisten kannalta suosituimpi on Portorožin pikkukaupunki rantoineen ja kasinoineen. Alueen kaunein kaupunki lienee kuitenkin Piran.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *