Ateenan lentokenttä (Eleftherios Venizelos)

Ateenan lentokenttä (Eleftherios Venizelos) on Kreikan ylivoimaisesti suurin lentokenttä. Vuonna 2018 kentän kautta kulki noin 21 miljoonaa matkustajaa. Helsingistä Ateenan lentävät Finnair, Norwegian ja Aegean. Kesäkaudella 2019 Ateenan kentälle on suoria lentoja myös Lappeenrannasta.

Kreikkalaisella Aegean Airlinesilla on kentän yksittäisistä lentoyhtiöistä eniten lentoja. Kentältä on hyvät vaihtoehdot myös muualle Kreikkaan ja sen saarille. Kentältä on jonkin verran lentoja myös Euroopan ulkopuolelle. Lentokenttä on varsin moderni se valmistui vuonna 2001. Kenttä koostuu isommasta pääterminaalista ja pienemmästä satelliittiterminaalista.

728х90_англ.

Sijainti ja matka Ateenan keskustaan

Lentokenttä sijaitsee vajaa 30 kilometriä Ateenan keskustan itäpuolella. Näppärin tapa siirtyä Ateenan lentokentältä keskustaan on luultavasti metro. Metrolinja 3:n viimeinen pysäkki on lentokentällä ja se kulkee sieltä keskustan suuntaan, jossa on myös mahdollista vaihtaa linjoihin 1 ja 2. Lippu maksaa 8 euroa. Metro kulkee 30 minuutin välein.

Samalta asemalta lähtee myös lähijunia, jotka kiertävät keskustaan pidempää reittiä, mutta menevät suoraan päärautatieasema Larissalle, josta voi jatkaa junalla muualle Manner-Kreikkaan.

Ateena julkisen liikenteen kartta lentokenttä.

Taksin keskustaan tulisi maksaa tyypillisesti hieman alle 50 euroa. Taksimatka kestää ruuhkista riippuen puolesta tunnista tuntiin.