La Gomera – vähemmän tunnettu Kanariansaari

La Gomera on yksi pienemmistä Kanariansaarista. Se sijaitsee lähellä tunnetumpaa Teneriffan saarta, muutamia kymmeniä kilometrejä sen länsipuolella. Gomera on muodoltaan melko lähellä ympyrää, jonka halkaisija on hieman päälle 20 kilometriä. Vulkaanisena saarena sen maisemaa hallitsevat jylhät vuoristot. Saaren asukasluku on vain hieman päälle 20 000, joista vajaa puolet asuu pääkaupunki San Sebastián de La Gomerassa. Teneriffalle liikennöivät lautat lähtevät myös saaren pääkaupungista. Kulttuurisesti saari tunnetaan omalaatuisesta vihellyskielestään, joka on edelleen oppiaine paikallisissa kouluissa. La Gomera ei ole erityisen suosittu matkakohde, pienehkön koonsa ohella myös sen takia että tummahiekkaiset rannat eivät useimpien ihmisten mielissä muistuta unelmarantoja. Jylhien maisemien keskellä on kuitenkin …

Continue Reading

Varsovan Stalinin hammas – Kulttuurin ja tieteen palatsi

Kulttuurin ja tieteen palatsi, tai tuttavallisemmin Stalinin hammas, on massiivinen rakennuskompleksi ja pilvenpiirtäjä, joka tänäkin päivänä hallitsee Varsovan kaupunkikuvaa. Vaikka Varsovaan on viime vuosikymmeninä rakennettu useita moderinimpia pilvenpiirtäjiä, on Stalnin hammas edelleen Varsovan ja myös koko Puolan korkein rakennus (237 metriä). Se sijaitsee aivan keskeisimmällä paikalla päärautatieaseman vieressä. Lähimmät metroasemat ovat Centrum, Świętokrzyska ja Rondo ONZ. Myös useita raitiovaunulinjoja kulkee sen vierestä. Epävirallisen nimensä mukaisesti kultuurin ja tieteen palatsi, oli lahja Isä aurinkoiselta, Neuvostoliiton johtajalta Josif Stalinilta Puolan kansalle. Sitä alettiin rakentaa 1952 ja se valmistui 1955. Tämän historiansa takia se on pitkään edustanut varsovalaisille sosialismin ikävimpiä varjoja, mutta 2000-luvulla …

Continue Reading

Mont Blancin tunneli – Tunneli Ranskan ja Italian välillä

Mont Blancin tunneli kulkee Italian ja Ranskan välillä läpi Mont Blancin vuoren. Tunnelin kokonaispituus on noin 11,5 kilometriä. Tunneli lyhensi valmistuessaan 1965 varsinkin matkaa Pohjois-Italian suurimpien kaupunkien, Milanon ja Torinon välistä matkaa Ranskaan. Vuonna 1999 tapahtuneen tulipalon takia tunneli oli noin kolme vuotta suljettuna kevääseen 2002 asti. Tällä hetkellä tunnelin käyttäminen yhteen suuntaa maksaa henkilöautolla noin 45 euroa. Kaksisuuntaisen lipun saa hieman alle 60 eurolla.

Continue Reading

Tukholman keskusta – Stockholms innerstad

Tukholman keskusta (Stockholms innerstad) muodostuu hallinnollisesti neljästä kaupunginosasta: Kungsholmen, Södermalm, Norrmalm ja Östermalm. Näiden neljän kaupunginosan alueelta löytyy aika pitkälti kaikki keskeisimmät Tukholman nähtävyydet ja mielenkiintoisimmat paikat, joista suomalaiset saattaisivat olla kiinnostuneita. Alueen ulkopuolella tunnettuja maininnan arvoisia paikkoja ovat urheiluareenat ehkä Globen, Friends Arena ja Tele2 Arena.

Continue Reading

Ruotsin parhaat laskettelukeskukset

Useimmat Ruotsin parhaista laskettelukeskuksista sijaitsevat maan länsiosassa lähellä Norjan rajaa. Åre Åre on varmastikin Ruotsin tunnetuin hiihtokeskus. Se sijaitsee pohjoisemmassa Ruotsissa lähellä Norjan rajaa, Suomeen verrattuna Vaasan korkeudella. Suuressa laskettelukeskukessa on tarjolla rinteitä kaikentasoisille laskijoille, mutta myös monenlaista muuta aktiviteettia. Järvsö Järvsö sijaitsee muutamia kymmeniä kilometrejä rannikkokaupunki Hundiksvallista länteen. Se on ollut suosittu hiihtokeskus erityisesti lapsiperheille. Sälen Sälen on rinteiden määrä katsottaessa Ruotsin suurin hiihtokeskuskeskittymä, jossa sijaitsee useampikin itsenäinen hiihtokeskus. Sälenin rinteet ovat pääosin kuitenkim suhteellisen loivia, eikä se välttämättä ole paras mahdollinen matkakohde kokeneimmille laskijoille. Sälen sijaitsee lähellä Norjan rajaa Suomeen verrattuna Porin korkeudella. Idre Idren hiihtokeskus sijaitsee lähellä …

Continue Reading

Norjan parhaat hiihtokeskukset

Norjan kaikkein tunnetuimmat ja parhaat hiihtokeskukset sijaitsevat maan eteläisemällä puoliskolla. Hemsedal Hemsedal sijaitsee Oslon ja Bergenin välisen E16-tien eteläpuolella. Oslosta matka on noin 3 tuntia ja Bergenistä noin 4 tuntia. Trysil Trysit sijaitsee aivan Norjan ja Ruotsin rajalla Lillehammerista itäänpäin. 2019 avautunut Sälen Trysil-lentokenttä sijaitsee aivan hiihtokeskuksen vieressä Ruotsin puolella. Se on myös koko Norjan suurin hiihtokeskuskokonaisuus. Lillehammer Lillehammer tunnetaan ehkä parhaiten 1994 talviolympialaisten pitopaikkana ja joillekin se on tuttu myös tuoreemmasta tv-sarjasta Lilyhammer. Vajaan 30 000 asukkaan pikkukaupunki sijaitsee reilu 100 kilometriä Oslosta pohjoisee. Stranda Strandan hiihtokeskus sijaitsee huikealla paikalla hieman Ålesundin kaupungista itään Keski-Norjassa, Storfjordenin rannalla. Geilo Geilo …

Continue Reading

Moskovan metro – Kartta ja muut tiedot (Московский метрополитен)

Moskovan metro (Московский метрополитен) on yksi koko maailman laajimmista metrojärjestelmistä. Hieman laskutavasta riippuen linjoja on 14-17. Asemia on yhteensä 236 ja asemien välit ovat melko pitkiä. Metro kulkee välillä 5.35 – 1.00. Suomesta junalla Moskovaan saapuville asema on Leningradn asema, joka sijaitsee keskustan koillispuolella. Lähin asema heille on Komsomol’skaya metroasema. Ensimmäinen linja valmistui 1935 ja oli myös entisen Neuvostoliiton ensimmäinen metrojärjestelmä. Monet metron vanhemmista asemista ovat myös itsessään näkemisen arvoisia nähtävyyksiä. Maantasolla metroasemat tunnistaa punaisista M-kirjain merkeistä. Moskovassa on mittakaavaltaan myös hyvin poikkeuksellinen kehämainen metro, joka yhdistää keskustan reunalla lähiöistä keskustaan kulkeveia metrolinjoja.

Continue Reading

Nordkappin tunneli – Pohjois-Norjan merenalainen tunneli

Nordkappin tunneli (Nordkapptunnelen) on Pohjois-Norjassa Finnmarkissa sijaitseva tunneli, joka yhdistää Nordkapin Magerøyan saaren Manner-Norjaan. Tunnelin valmistui vuonna 1999 ja se on hieman alle 8 kilometriä pitkä. Se on myös yksi koko Norjan pisimmistä merenalaisista tunneleista. Syvimmillään se kulkee yli 200 metriä merenpohjan alapuolella. Talvikaudella tunnellissa on lumen ja estämiseksi automaattiset ovet, jotka avautuvat vain auton lähestyessä. Vuoteen 2012 asti tunnelin käyttämisestä perittiin maksua, mutta nykyään sen kautta kulkeminen on ilmaista.

Continue Reading

Firenzen Tuomiokirkko – Santa Maria del Fiore

Santa Maria del Fiore (Santa Maria del Fiore) on Firenzen katedraali., joka rakennettiin pääosin 1200-1400-luvuilla, mutta se valmistui lopullisempaan nykyisenkaltaiseen asuunsa täysin vasta 1800-luvulla. Se on yksi koko Euroopan suurimpia kirkkorakennuksia. Filippo Brunelleschin suunnittelma kupoli hallitsee nykyäänkin vahvasti koko Firenzen kaupunkimaisemaa. Se on myös renesansissin tärkeimpiö symboleita ja edelleen maailman suurin tiilistä rakennettu kupoli. Tuomiokirkko sijaitsee hieman Firenzen keskustan pohjoispuolella.

Continue Reading

Vasco da Gama -silta Lissabon

Vasco da Gama -silta (Ponte Vasco da Gama) on yksi Lissabonin tunnetuimpia symboleita ja myös Euroopan toiseksi pisin silta. Sillan pituus on noin 12,3 kilometriä. Vuonna 1998 valmistunut silta kulkee Tajo-joen yli Lissabonin keskusta sen länsipuolelle. Silta on nimetty portugalilaisen tutkimusmatkailija Vasco da Gaman nimestä.

Continue Reading