Viiniä tuotetaan yllättävänkin monenlaisilla alueilla Etelä- ja Keski-Euroopassa. Tässä listattuna (ei parhuusjärjestyksessä) 10 mielenkiintoista Euroopan viinialuetta ja kuinka niihin on helpointa matkustaa Suomesta. Alsace Alsace (saks. Elsass) on historiallinen alue, joka kuuluu nykyään Ranskalle ja on muodoltaan kapeahko alue Saksan rajalla. Parhaiten Alsace tunnetaan valkoviineistään, idyllisistä pikkukylistään, joista monet ovat ns. viinitien varrella sekä Strasbourgin kaupungista ristikkotaloineen. Alsacessa tuotetaan lähinnä valkoviiniä ja selvästi tärkein rypälelajike on riesling. Viinejä viljellään pienehköllä alueella karkeasti Strasbourgin ja Mulhousen kaupunkien välissä. Spesifimmin noin 170 kilometriä pitkän ”viinitien” katsotaan alkavan pohjoisessa Molsheimista ja päättyvän etelässä Thannin kaupunkiin. Viinialueen ytimessä sijaitsee Alsacen kolmanneksi suurin kaupunki Colmar, …
Kategoria: alueet
Molise – Italian ehkä tuntemattomin alue
Italia jakautuu hallinnollisesti yhteensä 20:een alueeseen. Molise on näistä sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan toiseksi pienin ja ehkä jopa molemmissa sitä pienempää Aostanlaaksoa tuntemattomampi. Molisessa asuu vain hieman päälle 300 000 asukasta. Se sijaitsee Etelä-Italiassa Apuliasta pohjoiseen, Campaniasta länteen ja Abruzzosta etelään. Molisen suurin kaupunki on noin 50 000 asukkaan Campobasso, joka on myös alueen pääkaupunki. Muita merkittävimpiä kaupunkeja ovat Termoli ja Isernia.
Italian järvet matkakohteina – Garda, Como, Maggiore, Lugano ja Iseo
Pohjois-Italian järvet kuuluvat merkittäviin, mutta eivät kuitenkaan kaikkein ruuhkaisimpiin Italian lomakohteisiin. Ne sijaitsevat Alppien juurilla ja järvistä muutamat ulottuvat osittain myös Sveitsin puolelle. Garda-järvi Garda-järvi on Italian järvistä ehkä tunnetuin. Se on myös pinta-alaltaan Italian suurin järvi. Hallinnollisesti se ulottuu kolmelle Italian hallinnolliselle alueelle, Lombardiaan, Venettoon ja Trentino-Etelä-Tiroliin. Suuremmista kaupungeista lähellä järveä sijaitsevat Verona ja Brescia. Gardalle matkustaville näppärintä on lentää Veronaan tai Bergamoon. Itse Garda-järven rannalla on kuitenkin vain hyvin pieniä kaupunkeja tai kyliä, joista tärkeimpiä ovat mm. Riva del Garda, Sirmione, Desenzano, Bardolino, Garda ja Malcesine. Como-järvi Como-järvi on ehkä toinen Italian kaikkein tunnetuimmista järvistä. Se on pinta-alaltaan …
Champagne – Sampanjan kotialue Ranskassa
Champagne on yksi tunnetuista Ranskan historiallisista maakunnista ja alue tunnetaan tietysti parhaiten samppanjan tuotannostaan. Nimi juontaa juurensa antiikin Roomaan asti jolloin se tunnettiin latinaksi Campaniana. Champagne sijaitsee Ranskan koillisosassa Pariisista itään ja Lorrainesta länteen. Nykyään Champagne on virallisesti kuitenkin osa laajempaa Grand Estin aluetta ja aiemmin se oli osa Champagne-Ardennen aluetta. Alueen rajat eivät siis ole olleet pitkään aikaan aivan selkeitä. Champagne on hyvinkin mahdollinen lomamatkan pääkohde, mutta alueelle on myös mahdollista tehdä päiväretki Pariisista. Junat Champagnen suuntaan lähtevät Pariisin Gare de l’Estin juna-asemalta. Nopeimmat pikajunat kulkevat Reimsiin Pariisista 45 minuutissa. Reims Reims on Champagnen ylivoimaisesti suurin kaupunki, jossa asuu …
Tiroli matkakohteena
Tiroli on tunnettu alue ja yksi Itävallan osavaltioista. Tirol itseasiassa jakautuu itseasiassa kahteen toisistaan erilliseen alueeseen. Tiroli on pinta-alaltaan Itävallan kolmanneksi suurin osavaltio, asukasluvultaan keskimmäinen 5/9 ja asukastiheydeltään harvimmin asuttu. Tirolissa asuu noin 750 000 asukasta. Osavaltio rajautuu pohjoisessa Saksaan ja etelässä Italiaan. Italian puolla sijaitsee saksankielinen Etelä-Tirolin alue, joka oli osa Itävalta-Unkari reilu 100 vuotta sitten, mutta se siirtyi Italialla ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Osavaltion ylivoimaisesti suurin kaupunki ja koko Itävallan viidenneksi suurin kaupunki on noin 125 000 asukkaan Innsbruck. Siellä on myös Itävallan kolmanneksi suurin lentokenttä. Se tunnetaan talviurheilukaupunkina, jossa on pidetty kahdet talviolympialaiset(1964 ja 1976) ja se on …
Lorraine (Lothringen)
Lorraine (saks. Lothringen) on historiallinen hallinnollinen alue Itä-Ranskassa lähellä Saksan rajaa. Nimi tulee keskiaikaisesta Lotharingenin kuningaskunnasta. Se rajautuu pohjoisessa Belgiaan ja Luxembourgiin, idässä Alsaceen ja lännessä Champagneen. Alueella asuu reilu pari miljoonaa asukasta ja se on nykyään hallinnollisesti osa laajempaa Grand Estin aluetta. Tarkemmin katsottuna se jakautuu hallinnollisesti neljään departmenttiin: Meurthe-et-Moselle, Meuse, Moselle ja Vosges. Lorrainen suurimmat kaupungit ovat Nancy ja Metz. Nancyn keskustan nätti jalankulkijoille pyhitetty ydinkeskusta Place Stanislas kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteiden joukkoon. Saksan läheisenä raja-alueena saksalaisvaikutteet näkyvät alueella. 1870-1918 osia Lorrainesta kuului osaksi Saksaa. Se myös liitettiin toisen maailmansodan saksalaismiehityksen aikana osaksi Saksaa. Lorraine ei kuitenkaan kuuluu Ranskan …
Alsace (Elsass) Itä-Ranskan raja-alue
Alsace (saks. Elsass) on historiallinen alue, joka kuuluu nykyään Ranskalle ja on muodoltaan kapeahko alue Saksan rajalla, rajautuen etelässä Sveitsiin. Alueella asuu yhteensä hieman vajaa 2 miljoonaa asukasta ja se jakautuu hallinnollisesti kahteen departmenttiin Bas-Rhiniin ja aut-Rhiniin. Vuonna 2016 koko Alsace liitettiin osaksi suurempaa Grand Estin hallintoaluetta johon kuuluvat myös historialliset Lorrainen ja Champagnen alueet. Parhaiten Alsace tunnetaan valkoviineistään, idyllisistä pikkukylistään, joista monet ovat ns. viinitien varrella sekä Strasbourgin kaupungista ristikkotaloineen. Historian myötä saksalaisvaikutteet näkyvät vahvasti Alsacessa esimerkiksi ruokakulttuurissa, jossa Flammkuchen (Tarte flambée), choucroute ja baeckeoffe ovat tyypillisiä ruokalajeja. Lisäksi erittäin saksalaiseksi miellettyjä ruokia kuten makkaroita, hapankaalia ja pretzeleitä syödään …
Aostanlaakso – Valle d’Aosta
Aostanlaakso (Valle d’Aosta) on Italian 20:sta hallintoalueesta kaikkein pienin sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan. Nimensä mukaisesti alueen keskellä on laaja jotakuinkin länsi-itäsuuntainen laakso. Aostanlaakso sijaitsee Alpeilla Italian luoteiskulmassa, pohjoisessa Ranska ja Sveitsi, etelässä Piemonte. Ranska on alueen toinen virallinen kieli. Vuoristoisella alueella asuu asukkaita vain noin 130 000. Suurimassa kaupungissa Aostassa asuu reilu neljännes alueen asukkaista 34 000. Matkaajalle Aostanlaakso on mielenkiintoinen ehkä ennen kaikkea sen talviurheilumahdollisuuksien ansiosta. Italian mielenkiintoisimpia hiihtokeskuksia kuten Cervinia, La Thuile ja Courmayeur on alueella. Aostanlaaksossa on toki myös useampia nättejä historiallisia linnoja.
Algarve – Etelä-Portugali matkakohteena
Algarve on Portugalin tunnetuimpia matkakohteita. Käytännössä Algarve viittaa laajaan alueeseen Etelä-Portugalissa, Manner-Euroopan lounaisreunalla. Kokonaisuudessaan alueella asuu melkein puoli miljoonaa asukasta. Algarve on tunnettu erityisesti rantalomakohteena. Tunnetuimpia rantoja ovat mm. Praia da Marinha, Praia Dona Ana, Praia da Falésia ja Praia da Rocha. Kuten tästä voi ehkä päätellä, Praia on portugaliksi ranta. Aurinko paistaa yli 300 päivää vuodesta, mutta pelkän rannalla makailun ohella monenlaista muutakin on tarjolla. Se on esim. hyvä kohde golfista kiinnostuneille, kausi alkaa aikaisin keväällä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Kaikkein suurimpia kaupunkeja ovat Loulé, Faro ja Portimão. Farossa sijaitsee alueen kansainvälinen lentokenttä, jonne useimmat alueelle lomailemaan lähtevät laskeutuvat. …
Transilvania – Romanian myyttisin alue
Transilvania on alue melko keskellä Romaniaa. Sillä viitataan historialliseen alueeseen Romanian luoteis- ja keskiosissa. Parhaiten ihmiset tuntevat Transilvania varmaankin Draculan kotipaikkana. Se ei ole virallinen hallinnollinen alue, eikä ole tarkalleen yksiselitteistä, mitkä Romanian luoteisosan alueet siihen lasketaan. Aivan luoteisimpia Unkarin ja Serbiaan rajautuvia alueita ei kuitenkaan lasketa yleisimmin osaksi Transilvaniaa. Unkarilaiset ovat alueella myös merkittävä etninen vähemmistö muodostaen melkein viidesosan alueen väestöstä. Cluj-Napoca Cluj Napoca on Romanian toiseksi suurin ja Transilvanian alueen suurin kaupunki. Cluj Napocan asukasluku on noin 300 00, eli se on keskikokoinen eurooppalainen kaupunki, jonka keskeisimmillä (ja eniten matkaajia kiinnostavilla) paikoilla pärjää varsin hyvin kävellen. Cluj Napoca …