Kreetan kaupungit: Iraklion, Hania ja muut

Kreeta tunnetaan pitkälti rannoistaan ja historiallisista kohteistaan. Saarella on kuitenkin myös pienempiä ihan mielenkiintoisia kaupunkeja ja suurinta kaupunkia Iraklionia voisi pitää myös pienenä kaupunkikohteena. Iraklion (Heraklion) Iraklion (eng .Heraklion) on Kreetan selvästi suurin kaupunki ja myös hallinnollinen keskus. Se sijaitsee melko keskellä Kreetan pohjoisrannikkoa. Iraklionin asukasluku on noin 170 000. Iraklionissa sijaitsee myös toinen ja suurempi Kreetan lentokentistä. Suurempana kaupunkina Iraklionista löytyy myös jonkin verran kunnon yöelämää. Kreetan historiallisista kohteista Knossoksen palatsi sijaitsee myös aivan Iraklionin kaupungin eteläpuolella ja itse kaupungissa sijaitsee myös arkeologinen museo, joka esittelee kattavasti saaren minolaista kulttuuria. Museo sijaitsee kaupungin keskeisimmillä paikoilla vanhan kaupungin reunoilla. Historiasta …

Continue Reading

Belgrad – Serbian ja Balkanin pääkaupunki

Belgrad (Београд) Serbian pääkaupunki, joka oli aikoinaan entisen Jugoslavian pääkaupunki ja nykyään Balkanin suurin kaupunki. Kaupungilla on sosialismin ajalta ja 90-luvun sotien takia tietty synkkä maine ja nämä elementit ovat kaupungissa vielä nähtävissä. Muutamia Naton pommittamia rakennuksia on jätetty korjaamatta. Belgradin asukasluku on kuitenkin selvästi yli miljoonaan, joten se on aito suurkaupunki, jossa on tarjolla monenlaista tehtävää ja nähtävää, ja monilta se osin muistuttaa paljon muita Euroopan suurkaupunkeja. Belgrad on kuitenkin myös jollain lailla Venäjä-light, jossa kyrilliset kirjaimet sekä ortodoksikirkot ja muu slaavilaisuus yhdistyy Balkanin läntisempiin piirteisiin. Toisaalta pinnan alta löytyy myös turkkilaisvaikutteita, sillä historian aikana Belgrad on ollut myös …

Continue Reading

Lárnaka – Rantakohde ja Kyproksen 3 suurin kaupunki

Lárnaka (Λάρνακα) on Kyproksen kolmanneksi suurin kaupunki, suosittu matkakohde ja Larnakan lentokenttä on myös Kyproken suurin. Larnaka sijaitsee Kyproksen saaren kaakkoisrannikolla. Agia Napaan ja Limasolliin matkaa on noin 50 kilometriä. 51 000 asukkaan Larnaka on pieni tai keskikokoinen, vahvasti turistamista riippuvainen kaupunki. Sillä on kuitenkin pitkä historia, alueella on asumisen merkkejä jo 6000 vuoden takaa. Monien muiden Kyproksen kaupunkien tapaan Larnaka jakautuu historiallisempaan keskusta-alueeseen ja toisaalta modernimpaan hotellien ja ravintoloiden hallitsemaan ranta-alueeseen ja leviää varsin pitkälle keskustasta eteenpäin. Larnakan tunnetuin yksittäinen rakennus lienee yli 1000 vuotta vanha Pyhän Lasaruksen kirkko. Toinen mainitsemisen arvoinen rakennus Larnakan linnoitus Larnakassa pärjää varsin hyvin …

Continue Reading

Klaipeda – Liettuan rantakaupunki

Klaipeda on asukasluvultaan Liettuan kolmanneksi suurin kaupunki ja tärkein satamakaupunki. Kaupunki sijaitsee keskellä Liettuan rannikkoa. Sadan kilometrin pituinen ja erikoisen muotoinen Kuurinkynnäs alkaa myös Klaipedan edustalta. Liettuan tärkein rantakohde, hiekkarannoistaan tunnettu Palanga puolestaan sijaitsee noin 30 kilometriä Klaipedan pohjoispuolella. Klaipedan kaupunki perustettiin jo 1200-luvulla saksalaisten toimesta. Suuren osan historiastaan se ollut saksalainen kaupunki ja siihen on sen takia historian aikana usein viitattu nimellä Memel. Nykyään saksalaisvaikutteet näkyvät lähinnä jossain keskustan historiallisissa rakennuksissa. Itsenäistynyt Liettua sai kaupungin itselleen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Nykyään Klaipedassa asuu noin 150 000 asukasta. Klaipedan keskusta on varsin pieni ja näppärästi käveltävissä ja merkittävin aukio on teatteriaukio. …

Continue Reading

Kaunas – Liettuan kakkoskaupunki matkakohteena

Kaunas on Liettuan toiseksi suurin kaupunki ja sijaitsee kohtuullisen keskellä maata Via Baltican varrella. Noin 330 000 asukkaan Kaunas oli myös maan pääkaupunki vuosina 1920-1939 kun Vilna oli osa Puolaa. Kaunasin historia ulottuu kuitenkin keskiajalle ja 1300-luvulla asti. Kuten muutkin Baltian alueet, on Kaunas vuosisatojen aikana kuulunut osaksi monia eri imperiumeja ja tämä näkyy myös kaupungin historiassa. Kaunas toimii oikein hyvänä kohteena pitkäksi viikonlopuksi. Lentokenttä ja Kaunasiin Vilnasta Kaunasissa on pieni lentokenttä, jonne on suoria lentoja myös Helsingistä. Lentokenttä sijaitsee noin 15 kilometriä Kaunasin keskustasta koilliseen. Liettuan pääkaupunki Vilna sijaitsee melko tarkkaan 100 kilometrin päässä Kaunasista, joten Kaunasista voi tehdä …

Continue Reading

Vilnan vanhakaupunki – Kartta, nähtävyydet ja muu tarpeellinen

Vilnan vanhakaupunki on kooltaan vajaan neljän neliökilometrin kokoinen alue Vilnan keskustassa. Useita rakennuksia tuhoutui toisessa maailmansodassa, mutta paljon säilyi alkuperäisessä asussaan ja paljon on restauroitu vanhaan asuunsa. Vanhassa kaupungissa on arkkitehtuuria eri aikakausilta, mutta erityisesti korostuu barokkirakennusten merkitys. Vilnan vanhakaupunki on ollut Unescon maailmanperintökohteiden joukossa vuodesta 1994 lähtien. Nykyään vanhassa kaupungissa asuu noin 20 000 asukasta, mutta se paljon asukasmääräänsä merkittävämpi osa Vilnaa. Vanhalla kaupungille ei ole yksiselitteistä määritelmää mutta käytännössä se on itä-länsisuunnassa alue Pylimo-kadun ja Vilnajoen sekä pohjois-eteläsuunnassa alue tuomiokirkon ja Aamunkoiton portin välillä. Keskeisin katu lienee pohjois-eteläsuunnassa kulkeva kävelykatu Pylimo. Toisaalta keskeisin aukion on etelämpänä kaupungintalon edustalla …

Continue Reading

Leipzig – Itä Saksan suurin ja mielenkiintoisin kaupunki

Leipzig on entisen Itä-Saksan suurin kaupunki (jos Berliiniä ei lasketa). Noin 590 000 asukkaan kaupunki on varmaankin paras kaupunkilomakohde entisessä Itä-Saksassa. Se on myös entisen Itä-Saksan kaupungeista kaikkein taloudellisesti menestynein kaupunki. Se soveltuu toisaalta itsessään hyvin lomakohteeksi esimerkiksi pitkäksi viikonlopuksi, mutta myös myös hyvin päiväkohteeksi Berliiniin matkaavalle. Junamatka kestää noin 1,5 ja Leipzigin juna-asema on itseasiassa yksi koko Euroopan suurimmista. Leipzigissa näkyy kaupungin pitkä ja keskiajalle ulottuva historia, mutta myös DDR:n aikakausi sekä tämän jälkeinen uudempi rakennuskanta. Myös Leipzigin yliopiston historia ulottuu keskiajalle asti ja osittain tämänkin kautta kyseessä on edelleen vireä kaupunki, josta löytyy myös vilkasta yöelämää. Itse Angela …

Continue Reading

Plzeň – Pilsnerin kotikaupunki Tsekistä

Plzen on noin 170 000 asukkaalla Tšekin neljänneksi suurin kaupunki ja tunnetaan erityisesti pilsnerin kotikaupunkina. Pilsner Urquell on myös lähtöisin juuri täältä ja sen olutmuseo sijaitsee kaupungissa. Se sijaitsee vajaa 100 kilometriä Prahasta lounaaseen. Junalla matka Prahasta kestää vain noin 1,5 tuntia, joten se on näppärä päivämatkakohde Prahaan useammiksi päiviksi matkustaville. Kaupungin keskusta ei ole valtaisa, mutta kuitenkin hyvin kaunis keskieurooppalainen vanha kaupunki, jonka voi halutessaan nähdä kävellen päivässä, mutta voi kaupungissa voi kyllä viettää useammankin päivän. Keskustan tärkein maamerkin on korkealle nouseva goottilainen katedraali. Plzeň on myös erittäin sopuhintainen kaupunki, jonka hintataso on Prahaankin verrattuna matalampi. Kaupungissa on myös …

Continue Reading

Irlannin ja Pohjois-Irlannin kaupungit

Irlannin saaren selkeästi suurin kaupunki on Irlannin pääkaupunki Dublin ja toiseksi selkeästi suurin kaupunki Pohjois-Irlannin pääkaupunki Belfast. Irlannin saarella on kuitenkin muitakin pienempiä, mutta mielenkiintoisia kaupunkeja. Alla kaupungit suuruusjärjestyksessä: Dublin (Irlannin pääkaupunki) Irlannin pääkaupunki Dublinissa on noin 550 000 asukasta, mutta sitä ympäröivät siihen varsin kiinteästi kytköksissä olevat naapurikunnat ja hieman laajemmalla Dublinin alueella asuu noin 1,35 miljoonaa asukasta. Dublin tunnetaan erityisesti tunnelmallisista pubeistaan, mutta se on myös monella muulla tapaa mielenkiintoinen ja nykyään myös kansainvälinen suurkaupunki. Belfast (Pohjois-Irlannin pääkaupunki) Belfast on noin 350 000 asukkaan keskisuuri kaupunki ja Pohjois-Irlannin pääkaupunki. Se tunnetaan erityisesti aiempien vuosikymmenten väkivaltaisuuksista ja näihin liittyvästä …

Continue Reading

Romanian kaupungit ja nähtävyydet

Romanian kaupungit ja nähtävyydet eivät ole monillekaan tuttuja, eikä sillä välttämättä ole maana kaikkein parhainta mainetta matkailijoiden keskuudessa. Tässä kuitenkin listattuna Romanian suurimmat kaupungit, tärkeimmät alueet ja nähtävyydet. Romanian suurimmat kaupungit Bukarest Romanian ylivoimaisesti suurin kaupunki pääkaupunki Bukarest kuuluu reilulla kahdella miljoonalla asukkaallaan Euroopan 10:n suurimman kaupungin joukkoon. Se on kaikilla tavoilla Romanian tärkein keskus. Bukarestissa kyllä on paljon stereotyyppisen harmaata sosialistisen ajan asuntotuotantoa, mutta myös tätä vanhempaa historiallista rakennuskantaa ja viimeisen päälle modernia viimeisten vuosikymmenten aikana rakennettua kaupunkia. Tämä yhdessä halvan hintatason ja varsin vilkkaan kaupunkikulttuurin kanssa tekee siitä potentiaalisen kaupunkilomakohteen sellaiselle, jolla on edes ripaus seikkailunhalua. Kaupungin varmasti …

Continue Reading