Euroopan kauneimmat joulutorit 2023

Joulumarkkinat ovat erityisesti saksalaiseen kulttuuripiiriin keskiajalta lähtien kuulunut joulunalustapahtuma, mutta vastaavia markkinoita järjestetään myös muualla Euroopassa. Tässä muutamia parhaita kaupunkeja, jos haluaa matkustaa joulunalusaikana Euroopan kaupunkiin, jossa pääsee osallistumaan kunnon joulumarkkinoille.

Berliinin joulumarkkinat

Berliini on Saksan suurin kaupunki ja suurkaupunkina pienempiä ja suurempia joulumarkkinoita on kaikissa merkittävissä kaupunginosissa. Suurimpia ovat Potsdamer Platzin, Alexanderplatzin ja Spandaun joulumarkkinat.

Brysselin joulumarkkinat

Brysselin joulumarkkinat (Plaisirs d’Hiver eli talven ihmemaa) jatkuu keskusaukiolta pitkälle moneen suuntaan. Belgialaisittain tärkeimpiä herkkua ovat simpukat, juustot, suklaat, vohvelit mutta myös jouluna… ranskanperunat. Tarjolla on myös glögejä, mutta jos ei ole hyytävän kylmää, kannattaa tutustua myös paikallisiin oluisiin.

Dresdenin joulumarkkinat

Dresdenin joulumarkkinat ovat yksi Saksan (ja koko maailman) vanhimmista. Pienempiä tapahtumia on myös Elben pohjoisrannalla, mutta kiinnostavimmat joulunajan markkinat ovat kauniissa historiallisessa keskustassa joen eteläpuolella.

Krakovan joulumarkkinat

Krakovan vanhakaupunki on Euroopan maagisimpia ja joulun alla sen joulutori on koko koko mantereen kauneimpia ja tunnelmallisimpia. Tapahtumat keskittyvät eritysesti vanhakaupungin Rynek Glownyn aukiolle. Matkaajien kannattaa maistaa ainakin puolalaisia pierogeja.

Nürnbergin joulumarkkinat

Nürnberg ei ole kaikkein tunnetuimpia Saksan kaupunkeja, mutta Nürnbergin joulumarkkinat kuuluvat koko Saksan tunnetuimpiin. Nürnbergissä makkaroiden, glühweinin ja piparien torimeiningit ulottuvat jopa noin 400 vuoden taakse.

Prahan joulumarkkinat

Prahan vanhankaupunki on yksi Euroopan kauneimmista niin on myös vanhakaupungin joulumarkkinat. Jan Husin patsaan vieressä on suuri joulukuusi, ja tämän ympärillä kymmenet kojut myyvät perinteisiä ja hieman modernimpiakin jouluherkkuja. Výstavištěn markkinoilla taas jouluruuan ohella tarjolla erityisesti erilaisia käsitöitä.

Riian joulumarkkinat

Riian joulumarkkinat järjestetään vanhankaupungin Tuomiokirkon aukiolla. Riiassa on myös kansanperinteen mukaan pystytetty maailman ensimmäinen koristeltu joulukuusi.

Strasbourgin joulumarkkinat

Ranskan ”saksalaisimmassa” osassa Strasbourgissa on maan varmaankin parhaat joulumarkkinat. Markkinat levittäytyvät laajalle alueelle keskustan (Grand Ile) alueella.

Wien

Suurkaupunki Wienissä ei ole yhtä yhtenäistä joulumarkkinaa, mutta se on mahtava joulukaupunki, jossa joulumarkkinoita on levittäytynyt moniin osiin keskustaa ja sen ulkopuolellekin. Freyungin aukiolla on kuitenkin kaupungin perinteisin joulutori. Käsitöiden ostoon ehkä paras Karlskirchen edessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *