Euroopan pääkaupungit lomakohteina

Amsterdam (Hollanti)

Hollannin pääkaupunki Amsterdam on yksi Euroopan suosituimmista turistikohteista. Liberaali ilmapiiri ja jopa kannabiskulttuuri saattavat nekin vaikuttaa asiaan, mutta suurelta osin tämä johtuu aidosta kaupungin kauneudesta.

Hollannin kultakaudella 1600-luvulla Amstedam oli maailman tärkeimpiä jos ei jopa tärkein kaupunki. Kaupan vaurastaman Amsterdamin kanaalien rannoille rakennettiin uskamattoman kauniita taloja, joiden arkkitehtuuri on kestänyt aikaa. Kaikkialla läsnäolevan vesi yhdistettynä 1600-luvun arkkitehtuurin tekee Amsterdamista yhden Euroopan kauneimmista kaupungeista.

Ateena (Kreikka)

Kreikan pääkaupunki Ateena on yksi eurooppalaisen kultuurin syntypaikkoja. Akropolis ja muut antiikin paikat ovat näkemisen arvoisia, mutta Ateena on nykyäään useamman miljoonan metropoli.

Belgrad (Serbia)

Serbian pääkaupunki Belgrad on myös koko Balkanin suurin kaupunki, jossa on tarjolla hyvinkin edullisia ravintoloita ja yöelämää. Belgrad kuten Serbia on mielenkiintoinen yhdistelmä itää ja länttä. Monin tavoin se ei eroa merkittävästi muista Euroopan kaupungeista, mutta kyrilliset aakkoset ja ortodksikirkot muistuttavat vahvoista itäisistä vaikutteista. Tähän liittyen kaupungissa on mielenkiintoista nähtävää sekä lähi- että kaukaisemmankin historian näkökulmasta. Kesäkuusta 2019 lähtien Air Serbia on lentänyt Belgradiin Helsingistä.

Berliini (Saksa)

Berliini on Saksan pääkaupunki ja myös maan suurin kaupunki. Sillä on ainutlaatuinen asema Euroopan 1900-luvun historiassa ja osittain tämän seurauksena se on 2000-luvulla maineeltaan yksi Euroopan boheemimmeista ja trendikkäimmistä kaupungeista. Berliinin entisen pormestarin lentävässä lausessa Berlin ist arm, aber sexy(Berliini on köyhä, mutta seksikäs) on edelleen totuuden siemen vaikka Berliini on himpun verran kallistunutkin. Berliinistä on myös sanottu, että se ei ole suoranaisesti kaunis kaupunki, eikä se arkkitehtuuriltaan sitä olekaan. Se on kuitenkin kaupunki, jossa todennäkäisesti löytyy jotain tehtävää ja nähtävää jokaiselle.

Bern (Sveitsi)

Bern on Sveitsin pääkaupunki, mutta se ei kuulu edes Sveitsin suurimpien kaupunkien joukkoon. Se on kuitenkin nätti keskiakainen kaupunki ja sopii hyvin esim. päiväkohteeksi esimerkiksi Zurichistä.

Bratislava (Slovakia)

Bratislava on Slovakian pääkaupunki eikä se ehkä kuulu Euroopan kauneimpien pääkaupunkien joukkoon.

Bryssel (Belgia)

Bryssel on Belgian pääkaupunki ja myös maan suurin kaupunki, joka tunnetaan erityisesti EU:n kotikaupunkina. Bryssel on myös suurkaupunki, joka varmasti tarjoaa vierailijalleen valtavan määrän ravintotoiloita, baareja, kulttuurikohteita ja shoppailumahdollisuuksia. Jokaisen kaupungissa vierailevan pitäisi nyt kuitenkin nähdä ainakin Grande Place-aukio.

Budapest (Unkari)

Unkarin pääkaupunki Budapest on Keski-Euroopan Pariisi. Kaunis keskusta on hyvin laaja, eli Budapestissa kannattaa siis varautua liikkumaan myös muuten kuin jalkaisin.

Budapestin pakollismpia arkkitehtuurisia nähtävyyksiä lienevät Budan linna joen länsirannalla, Unkarin parlamentti joka maan suurin rakennus sekä kaupungin vanha kauppahalli. Näkemisen arvoisia paikkoja on kuitenkin hyvin paljon.

Bukarest (Romania)

Bukarest on Romanian pääkaupunki ja kokonsa puolesta todellinen suurkaupunki. Bukarestiin ja koko Romaniaan liitetään paljon ennakkoluuloja, eikä aina täysin syyttä, mutta kuten mainittu, Bukarest on suurkaupunki, jonka kauniimmassakin puolessa on todella paljon nähtävää. Hinnat myös todellakin ovat suomalaisesta näkökulmasta edullisia.

Chișinău (Moldova)

Moldovan Chișinău on Euroopan pääkaupungeista varmasti vähiten suosittuja matkakohteita, eikä sinne ole erityisen helppoa matkustaa Suomesta.

Dublin (Irlanti)

Irlannin pääkaupunki on pienehkö suurkaupunki, joka on hyvä kaupunkilomavaihtoehto viikonlopuksi tai hieman pidemmäksikin aikaa. Dublin tunnetaan erityisesti tunnelmallisista pubeistan ja näiden muitakin perinteisempiä irlantilaisia aktiviteetteja löytyy, mutta kaupunki on ylipäätään mukava kaupunkilomakohde, josta löytyy tekemistä lähes jokaiseen makuun.

Kiova (Ukraina)

Ukrainan pääkaupunki Kiova Itä-Euroopan vähemmän tunnettuja suurkaupunpunkeja ja Itä-Ukrainan kriisi on etisestään vähentänyt monien innostusta lähteä tutustumaan tähän kaupunkiin. Osittain myös tämän seurauksena hintataso Kiovassa on suomalaisille todella edullinen. Keskustankin tuntumassa on toki harmaata neuvostoarkkitehtuuria, mutta myös kauniita historiallisia kirkkoja, edullisia ostoskatuja sekä korkeakulttuuria esimerkiksi oopperan ja baletin muodossa. Helsingistä Kiovaan lentää Ukraine International Airlines.

Kööpenhamina (Tanska)

Kööpenhamina on Helsingin kokoluokan pääkaupunki, mutta kuitenkin tunnelmaltaan urbaanimpi ja kansainvälisempi.

Lissabon (Portugali)

Lissabon on Portualin pääkaupunki ja maan ylivoimaisesti suurin kaupunki. Lissabonissa voi tutusta sekä entisen siirtomaamahdin historiaan, mutta se on myös nykyaikainen suurkaupunki, josta jokainen varmasti löytää mielenkiintoista nähtävä ja tehtävää melkeinpän mielenkiinnonkohteista riippumatta.

Ljubljana (Slovenia)

Slovenian pääkaupunki on lempeä portti Balkkanille. Slovenia on Balkanin länsimaisin maa ja Ljubljana on keskikokoinen länttä ja itää yhdistävä 300 000 asukkaan kaupunki.

Lontoo (Iso-Britannia)

Britannian pääkaupunki Lontoo on Euroopan ja koko maailman tärkeimpiä metropoleja. Kaupungista voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, mutta tiivistetysti voisia sanoa, että jos Englannin sää ja brittikulttuuri eivät ole turn-off, niin Lontoo enemmän kuin mikään muun tämän sivun pääkaupungeista tarjoaa kaupunkilomalle kaikkea mahdollista ravintoloista ja yöelämästä korkekulttuuriin ja jalkapalloon.

Madrid (Espanja)

Madrid on Espanjan pääkaupunki ja myös asukasluvultaan suurin kaupunki. Miljoonien asukkaan metropolina se kuuluu kaupunkeihin, joista jokainen varmasti löytää jotain kiinnostavaa. Madrdin tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvat mm. kulttuurikeskus CentroCentro, taidemuseo Reina Sofia ja egyptiläinen temppeli. Kaupungin yöelämässä riittää myös tekemistä bilettäjille, mutta rauhallisempaa menoa hakevvat voivat viettää aikaa istuskelemassa viehättävissä tapas-paikoissa. Jalkapallonystävien kannattaa mennä katsomaan ottelua Real Madridn Santiago Bernabéulle tai Atletico Madridin Metropolitan stadionille.

Minsk (Valko-Venäjä)

Minsk on Valko-Venäjän pääkaupunki ja ainoastaan reilun tunnin lentomatkan päässä Helsingistä. Sinne lentää lentoyhtiö Belavia. Valko-Venäjälle tarvitaan viisumi, mutta Minskiin lentäville tätä ei tarvita jos maassa on korkeintaan viisi vuorokautta. Minskin hintataso on suomalaiselle oikeinkin edullinen ja miljoonakaupunkina nähtävää on vähintään muutaman päivän matkalle. Keskusta on myös hyvin siisti ja hyvin hoidettu, kaukana ennakkoluuloista, joita entisen Neuvostoliiton kaupunkeihin usein liitetään.

Moskova (Venäjä)

Venäjän pääkaupunki Moskova on koko Euroopan suurin kaupunki ja valtaisa metropoli, jossa on kyllä nähtävää, mutta paikallisten heikokohkon englanninkielen taidon ja monilta osin kallliin hintatason takia se saattaa olla haastavakin matkakohde,

Nikosia (Kypros)

Kyproksen pääkaupunki Nikosia ei kuulu saaren kaikkein suosituimpiin turistikohteisiin.

Oslo (Norja)

Norjan pääkaupunki Oslo hintatasoltaan kallis, mutta toisaalta lyhyen lentomatkan päässä olevan pääkaupunkina se on kuitenkin näppärä kaupunkilomakohde suomalaisille.

Pariisi (Ranska)

Ranskan pääkaupunki La Ville Lumière, valon kaupunki. Pariisi on maailman suosituin turistikohde ja valtavisa turistimassoista huolimatta, se on edelleen kaupunki, joka kaikkien tulisi kokea ainakin kerran elämässään. Pariisista tuskin on edes tarvetta sanoa tämän enempää. Koe Pariisin bulevardit ainakin kerran elämässäsi.

Podogorica (Montenegro)

Montenegro on kasvattanut suosiotaan matkakohteena, mutta useimmat suuntavaat pääkaupunki Podogorican sijaan parikymmenen kilometrin päähän rantakohteisiin.

Praha (Tsekki)

Entisen sosialistisen Itä-Euroopan maiden kaupungeista Tsekin Praha kerää enemmän turisteja kuin mikään muu. Realisosialistista arkkitehtuuria löytää jos etsii, mutta Prahan sydämmessä on sen massiivinen vanha kaupunki. Prahalla on merkittävä asema Keski-Euroopan historiassa ja se näkyy myös kaupungin arkkitehtuurissa.

Pristiina (Kosovo)

Reykjavik (Islanti)

Reykjavik on reilun sadantuhannen asukkaan Islannin pieni pääkaupunki.

Riika (Latvia)

Latvian pääkaupunkin Riika kuuluu suomalaisten suosituimpien matkakohteiden joukkoon. Sen keskusta muodostuu keski-aikaisesta vanhasta kaupungista, mutta Riiassa on myös yksi maailman suurimmista jugendtalojen kokoelmista.

Rooma (Italia)

Ikuinen kaupunki ei ole tuulesta temmattu arvonimi Italian pääkaupungille. Romanttisessa Roomassa ilmeisiä näkemisen arvoisia kohteita ovat tietysti esimerkiksi Colosseum ja Vatikaani. Antiikki ja Rooman asema kristinuskon keskeisenä kaupunkina ovat tietysti merkittäviä vetovoimatekijöitä. Ilmiselvimpien nähtävyyksien ohella kaupungissa on kuitenkin paljon romanttisia pikkukujia, esimerkiksi joen länsipuolella Trasteveren kaupunginosassa.

Sarajevo (Bosnia Herzegovina)

Skopje (Makedonia)

Makedonia on Euroopan vähemmän tunnettuja valtioita ja Skopje on sen pääkaupunki. Se sijaitsee Balkanin eteläosassa sisämaasssa, Albanian itäpuolella ja Kreikan pohjoispuolella. Helsingistä ei ole suoria lentoja Skopjeen, mutta halpalentoyhtiö Wizz Air aloitti lennot Turusta heinäkuun lopulla.

Sofia (Bulgaria)

Bulgarian pääkaupunki Sofialla ei välttämättä ole erityisen hyvää mainetta, mutta se on kuitenkin aidosti hyvä vaihtoehto jos haluaa viettää edullista kaupunkilomaa Euroopassa.

Tallinna (Viro)

Viron pääkaupunki Tallinna lienee keskimäärin suomalaisille tutumpi kuin mikään muu Euroopan pääkaupunki, eikä siitä ole syytä sen pidemmin kirjoittaa.

Tirana (Albania

Albanian Tirana on Euroopan halvimpia ja suomalaille varmasti eksoottisimpia pääkaupunkeja. Hieman eksoottisempaa lomaa Euroopassa hakeville Albania on mainio vaihtoehto, mutta Tirana sopii kyllä matkakohteeksi muillekin, jos ei vain odota täysin länsieurooppalaista meininkiä ja standardeja.

Tukholma (Ruotsi)

Valletta (Malta)

Valletta on Euroopan pienimpiä pääkaupunkeja ja se on käytännössä vain niemimaa arkkitehtuuriltaan keskiaikainen osa Koillis-Maltan yhtenäistä kaupunkialuetta.

Varsova (Puola)

Puolan pääkaupunki Varsovan keskustaa hallitsevat pilvenpiirtäjät ja Euroopassa on vain muutama kaupunki, jossa näitä on enemmän kuin Varsovassa. Varsovassa siis tuntee todella olevansa suurkaupungissa, joka ei kuitenkaan ole arkkitehtuuriltaan erityisen kaunis. Suurkaupunkina Varsovassa on kuitenkin kulttuurin, ravintoloiden ja yöelämän osalta hyvin paljon tekemistä ja näkemistä. Lisäksi keskustan koillisosassa on myös pala historiallista Varsovaa, kun vanha keskiaikainen kaupunginosa on rakennettu jälkikäteen aiempaan ulkoasuunsa.

Vilna (Liettua)

Pääkaupunki Vilna on myös Liettuan suurin kaupunki ja asukasluku on reilu puoli miljoonaa. Helsingistä Finnair tarjoaa Vilnaan suoria lentoja. Kaupunki on hyvä lomakohde ympäri vuoden, mutta parhaimmillaan se on kesällä. Lomailijalle tärkeimpi kaupunginosia lienevät vanhakaupunki, keskustan uudet osat ja boheemi Užupis joen itäpuolella. Yksittäisistä nähtävyyksistä näkemisenarvoisia on ainakin Gediminasin linnoitus

Wien (Itävalta)

Itävallan Wien oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Euroopan merkittävimpiä kaupunkeja.

Zagreb (Kroatia)

Zagreb on Kroatian pääkaupunki ja asukasluvultaan maan ylivoimaisesti suurin kaupunki. Toisin kuin suosituimmat Kroatian lomakohteet, se ei sijaitse rannikolla, joten rantalomailu ei ole Zagrebissa mahdollista. Zagreb on kuitenkin huokehintainen kaupunkikohde, jonne kaikkein suurimmat turistimassat eivät ole vielä löytäneet. Jos haluaa matkustaa Balkanille, mutta rantaloma ei ole prioriteeteissä, on Zagreb erittäin hyvä vaihtoehto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *