Irlannin ja Pohjois-Irlannin kaupungit

Irlannin saaren selkeästi suurin kaupunki Irlannin pääkaupunki Dublin ja toiseksi selkeästi suurin kaupunki Pohjois-Irlannin pääkaupunki Belfast. Irlannin saarella on kuitenkin muitakin pienempiä, mutta mielenkiintoisia kaupunkeja. Alla kaupungit suuruusjärjestyksessä:

Dublin (555 000 asukasta)

Irlannin pääkaupunki Dublinisssa on noin 550 000 asukasta, mutta sitä ympäröivät siihen varsin kiinteästi kytköksissä olevat naapurikunnat ja hieman laajemmalla Dublinin alueella asuu noin 1,35 miljoonaa asukasa. Dublin tunnetaan erityisesti tunnelmallisista pubeistaan, mutta se on myös monella muulla tapaa mielenkiintoinen ja nykyään myös kansainvälinen suurkaupunki.

Belfast (340 000 asukasta)

Belfast on noin 350 000 asukkaan keski-suuri kaupunki ja Pohjois-Irlannin pääkaupunki. Se tunnetaan erityisesti aiempien vuosikymmenten väkivaltaisuuksista ja näihin liittyvistä kaupungin edelleen näkyvästä jaosta katollisten ja protestanttien asuinalueisiin. Nykyään Belfast on kuitenkin varsin turvallinen kaupunki.

Cork (208 000 asukasta)

Irlannin toiseksi suurin ja saaren kolmanneksi suurin kaupunki on Etelä-Irlannin Cork, jossa asuu hieman päälle 200 000 asukasta. Corkissa mm. valmistetaan Jameson-viskiä. Cork on myös yliopistokaupunki, jossa on varsin elävä tunnelma ja tekemistä kyllä useammaksikin päiväksi.

Limerick (94 000 asukasta)

Vajaan 100 000 asukkaan Limerick sijaitsee Länsi-Irlannin rannikolla ja läntisen Irlannin suurin kaupunki.

Derry (89 000 asukasta)

Noin 90 000 asukaan Derry(tai Londonderry) on Pohjois-Irlannin toiseksi suurin ja koko saaren viidenneksi suurin kaupunki.

Galway (79 000 asukasta)

Noin 79 000 asukkaan Galway on Irlannin neljänneksi suurin kaupunki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *