Entisen Itä-Saksan alueen kirkkaasti suurin kaupunki on Berliini, mutta entisen DDR:n viiden muun osavaltion alueilla on myös muita keskisuuria ja ihan mielenkiintoisia kaupunkeja.
Itä-Saksan suurimmat kaupungit
Berliini
Berliini on valtaisa metropoli, jolla on merkittävä rooli 1900-luvun historiassa ja se ollut 2000-luvulla koko Euroopan trendikkäimpiä ja suosituimpia kaupunkeja. Berliinistä tuskin on tarvetta kirjoittaa tässä sen pidemmin. Berliini on edelleen mielenkiintoinen matkakohde, joka tarjoaa valtavasti tekemistä ja toisaalta myös piste, josta voi tehdä päiväretkiä muualle Itä-Saksaan.
Leipzig
Leipzig(590 000 as.) on Itä-Saksan toiseksi suurin kaupunki. Leipzigilla on pitkä historia tärkeänä kaupan keskittymänä keskiajalta lähtien ja se on tunnettu myös messukaupunkina ja kulttuurikaupunkina. Leipzig on kuitenkin entisen Itä-Saksan kaupungeista myös taloudellisesti kaikkein menestyneimpiä ja se onkin kohde, jossa voi tutustua satojen vuosien takaiseen historiaan, DDR:n aikakauteen, mutta myös nykyisin hyvin elävään kaupunkiin. Leipzig on erittäin hyvä vaihtoehto, jos haluaa tutusta vähemmän tunnettuun Saksan suureen kaupunkiin tai ylipäätään hieman vähemmän tunnettuun keskisuureen eurooppalaiseen kaupunkiin.
Dresden
Dresden (550 000 as.) on Itä-Saksan kolmanneksi suurin kaupunki. Kaupunki tuhottiin suurelta osin toisessa maailmansodassa, mutta suuria osia siitä on rakennettu historialliseen asuunsa. Erityisesti Dresdenin läpi kulkevan Elben rannalla varrella Brühlsche Terrasse on näkemisen arvoinen kokonaisuus kuten koko vanhakaupunki. Yksittäisistä nähtävyyksistä hienoimpia lienevät Zwingerin palatsi, Frauenkirche. Dresden sijaitsee jotakuinkin Berliinin ja Prahan puolivälissä, joten se on Berliinin ohella soveltuva päivämatkakohde myös Prahassa lomaileville.
Chemnitz
Chemnitz (248 000 as.) on Itä-Saksan neljänneksi suurin kaupunki. Siinä missä kaksi edellistä kaupunkia olivat yli puolen miljoonan asukkaan kaupunkeja on Chemnitz selkeästi pienempi kaupunki, jonka asukasluku on myös laskenut noin 50 000:lla viimeisen 30 vuoden aikana. Chemnitz ei välttämättä ole erityisen mielenkiintoinen kohde, ellei halua nimenomaisesti tutusta entisen DDR:n aikakauteen. 50-luvun alusta DDR:n hajoamiseen asti kaupungin nimi oli Karl-Marx-Stadt.
Halle
Halle (240 000 as.) on Itä-Saksan viidenneksi suurin kaupunki ja se sijaitsee vain 20 kilometriä Leipzigista luoteeseen. Hallessa on ihan miellyttävä vanha kaupunki sekä keskiaikaista arkkitehtuuria esimerkiksi linnojen muodossa. Halle on mahdollinen päiväkohde tai pysähdyspaikka Itä-Saksan kierroksella.
Magdeburg
Magdeburg (240 000 as.) on Itä-Saksan kuudenneksi suurin kaupunki ja sijaitsee noin 150 kilometriä Berliinistä länteen. Magdeburgilla on pitkä historia, mutta kaupunki tuhoutui suurelta osin toisessa maailmansodassa ja muuntui DDR:n aikana vahvemmin teollisuuskaupungiksi, jonka asukasluku on pienentynyt yhdistymisen jälkeen kymmenillä tuhansilla.
Erfurt
Erfut (210 000 as.) on Itä-Saksan seitsemänneksi suurin kaupunki ja sijaitsee entisen Itä-Saksan läntisemmissä osissa jotakuinkin Berliinin ja Nürnbergin puolivälissä. Erfurtin vanhakaupunki on yksi Saksan parhaiten säilyneimmistä, mikä tekee siitä yhden Itä-Saksan kauneimmista kaupungeista.
Rostock
Rostock (210 000 as.) on Itä-Saksan kahdeksanneksi suurin kaupunki ja harvemmin asutun pohjoisosan selkeästi suurin kaupunki. Suomalaisille satamakaupunki on jossain määrin tuttu, koska sinne on kulkenut lauttoja Suomesta.
Potsdam
Potsdam (180 000 as.) on viehättävä pikkukaupunki 20 kilometrin päässä Berliinistä. Potsdamin linnat on listattu Unescon maailmanperintökohteiden joukkoon.
Jena
Jena (110 000 as.) on pienehkö yliopistokaupunki Erfutin lähellä.