Ostoskeskukset Riika: Ostokset Latviassa

Latvian pääkaupunki Riika on yli puolen miljoonan asukkaan suurkaupunki, jossa on varsin hyvät ostosmahdollisuudet. Syöminen ja juominen on Riiassa Suomea halvempaa, mutta esimerkiksi vaatteiden hintataso on melko samanlainen kuin Suomessa. Kauppavalikoima ja vaatteiden tarjonta eroaa kuitenkin hieman Suomesta, joten shoppailija saattaa löytää Riiasta kyllä jotain mielenkiintoista.

Riiassa on kivijalkakauppojen ohella lukuisia kauppakeskuksia, sekä keskustassa että hieman sen ulkopuolella.

Lista Riian tärkeimmistä kauppakeskuksista

Keskusta

Galerija Centrs

Nimensä mukaisesti keskeisellä paikalla vanhassa kaupungissa sijaitseva Galerija Centrs tarjoaa suuren valikoiman muotia ja vaatteita sekä yhden kaupungin parhaista ruokakaupoista. Kauppoja on yhteensä hieman yli 100. Tarjolla on myös paljon ravintoloita ja kahviloita. 80 vuotta vanha kauppakeskus Riian ostoskeskuksista myös tunnelmallisimpia. Osoite: Audeju iela 16

Galleria Riga

Galleria Riga on ydinkeskustan tärkeimpiä kauppakeskuksia. Kauppoja on yhteensä noin 80. Kesällä kannattaa myös piipahtaa nätillä kattoterassilla. Osoite: Dzirnavu iela 67

Stockmann

Suomalaisille tunnistettava brändi Stockmann löytyy myös Riiasta. Riian Stockmann sijaitsee keskustan etelälaidalla päärautatieaseman vieressä. Osoite: 13. janvāra iela 8

Basteja Pasāža

Vanhan kaupungin itäreunalla sijaitse Basteja Pasāža on selkeästi high end-ostospaikka, josta löytää kalliimpia brändejä. Osoite: Vaļņu iela 12

Berga Bazārs

Berga Bazārs on Riian ensimmäinen ja historiallisin kauppakeskus. Osoite: Elizabetes iela 83

Keskustan ulkopuolella

Riga Plaza

Joen länsipuolella Riikan eteläisellä esikaupunkialueella sijaitseva Plaza on perinteisempi ostoskeskus ja kuuluu maan suurimpien kauppakeskusten joukkoon. Kauppoja on yhteensä lähes 150. Osoite: Mūkusalas iela 71

Shopping mall Spice

Spice on Riian suurimpia kauppakeskuksia, mutta sijaitsee joen länsipuolella kaukana esikaupunkialueella puolimatkassa lentokentälle. Spice tarjoaa hyvin laajan, mutta hieman tavanomaisen valikoiman kauppoja. Ehkä kuitenkin hyvä vaihtoehto Riiassa konetta vaihtaville, jos ei halua mennä keskustaan asti viettämään aikaa. Osoite: Lielirbes iela 29.

Domina

Domina on pinta-alaltaan Riian suurin ostoskeskus ja sijaitsee muutamia kilometrejä keskustan itäpuolella. Osoite: Ieriķu iela 3

Alfa

Alfa on myös perinteisempi autoon varaan rakennettu kauppakeskus kauempana keskustasta Riian itälaidalla. Näppärä vaihtoehto pysähdyspaikaksi jos on ajamassa maan läpi Suomesta tai Suomeen. Osoite: Brīvības gatve 372

Akrople

Esikaupunkikauppakeskus joen itäpuolella kaupungin eteläosissa. Myös potentiaalinen pysähdypaikka jos on vain ajamassa Riian läpi. Osoite: Maskavas iela 257

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *