Saksan suurimmat kaupungit lomakohteina

Saksa on EU:n asukasluvultaan Euroopan suurin maa. Suuria ja suurehkoja kaupunkeja on eri puolilla maata. Alla listaus Saksan suurimmista kaupungeista ja luonnehdinnat niistä lomakohteina.

Saksan suurimmat kaupungit kartalla

Berliini

Berliini on Saksan pääkaupunki ja myös maan suurin kaupunki. Sillä on ainutlaatuinen asema Euroopan 1900-luvun historiassa ja osittain tämän seurauksena se on 2000-luvulla maineeltaan yksi Euroopan boheemeimmista ja trendikkäimmistä kaupungeista.

Berliinin entisen pormestarin lentävässä lauseesta Berlin ist arm, aber sexy(Berliini on köyhä, mutta seksikäs) on edelleen totuuden siemen vaikka Berliini on himpun verran kallistunutkin halvimmista ajoistaan. Berliinistä on myös sanottu, että se ei ole suoranaisesti kaunis kaupunki, eikä se arkkitehtuuriltaan sitä olekaan. Se on kuitenkin kaupunki, jossa todennäköisesti löytyy jotain tehtävää ja nähtävää jokaiselle.

Hampuri

Hansakaupunki Hampuri on Saksan toiseksi suurin kaupunki ja myös varsin suosittu lomakohde. Suurkaupunkina Hampurissa on paljon vaihtoehtoja matkaajalle. Hampuri on tunnettu erityisesti satamakaupunkina ja 2000-luvulla vanhoja satama-alueita on myös muunnettu muuhun, myös matkailijoita kiinnostaviin käyttötarkoituksiin. Hampuriin on myös hyvin tarjolla suoria lentoja Suomesta.

München

München on Saksan kolmanneksi ja Baijerin suurin kaupunki. Se on myös Saksan vauraimpia kaupunkeja ja matkailijat tuntevat sen ehkä parhaiten jokavuotisesta Oktoberfestistään. Monille matkailijoille kaupungin lentokenttä on toiminut lähinnä porttina Alpeille. München on itsessäänkin kuitenkin mielenkiintoinen suurkaupunki, jossa on tekemistä myös pidemmälle lomamatkalle. Müncheniin on myös hyvin tarjolla lentoja Suomesta.

Köln

Köln on Saksan neljänneksi suurin ja Saksan suurimman osavaltion Nordrhein-Westfalenin suurin kaupunki. Se tunnetaan ehkä parhaiten massiivisesta katedraalistaan ja karnevaaleistaan. Kölnillä on myös pitkä historia. Se oli jo keskiajalla yksi Keski-Euroopan tärkeimmistä kaupungeista ja Kölnin tuomiokirkko on koko Euroopan tunnetuimpia kirkkorakennuksia. Kölnissä myös järjestetään yhdet Saksan tunnetuimmista joulumarkkinoista. Kölniin ei ole suoria lentoja Suomesta, mutta läheiseltä Düsseldorfin lentokentältä pääsee 40 minuutissa junalla Kölniin.

Frankfurt

Frankfurt (am Main) on Saksan viidenneksi suurin kaupunki ja tunnetaan erityisesti messu-, bisnes- ja pankkikaupunkina. Osittain tämän seurauksena Frankfurtin kaupunkikuvaa hallitsevat pilvenpiirtäjät. Frankfurt ei kuitenkaan kuulu Saksan suosituimpiin matkailukohteisiin, mutta kansainvälisenä suurkaupunkina se kyllä soveltuu esimerkiksi viikonloppureissun kohteeksi. Vieressä sijaitsee myös hieman pienempi ja ”keskiaikaisempi” Mainzin kaupunki. Frankfurtiin on varsin hyvin suoria lentoja Suomesta.

Stuttgart

Stuttgart on saksan kuudenneksi suurin ja Baden-Württembergin osavaltion suurin kaupunki. Stuttgart tunnetaan ehkä ennen kaikkea autokaupunkina, Mersun ja Porschen kotikaupunkina ja näillä on myös automuseonsa kaupungissa. Kaupunkikuvaa hallitsevat vahvasti kaupungin keskustaa ympäröivät kukkulat. Stuttgart onkin pienehkö suurkaupunki, joka ei suoranaisesti tunnu suurkaupunkina. Finnair myös tarjoaa suoria Stuttgartiin Helsingistä.

Düsseldorf

Düsseldorf on Saksan seitsemänneksi suurin kaupunki ja sijaitsee aivan tiivisti asutun Ruhrina-alueen etelälaidalla. Düsseldorf ei kuitenkaan ole vanha teollisuuskaupunki vaan enemmänkin businesskaupunki, jossa on kulttuurikohteita ja ostosmahdollisuuksia lomailijalle. Düsseldorfissa sijaitsee myös Saksan kolmanneksi suurin lentokenttä.

Dortmund

Dortmund on varsinaisen Ruhrin alueen suurin kaupunki. Se ei kuitenkaan kuulu Saksan tunnetuimpien kaupunkien joukkoon ja se tunnetaan lähinnä jalkapallojoukkueestaan Borussia Dortmundista, jonka kotiottelut ovat kyllä kokemisenarvoisia.

Essen

Essen on Ruhrin toiseksi suurin kaupunki ja sillä on hyvin vahva teollisuuskaupungin perinne. Se ei varsinaisesti kuitenkaan kuulu Saksan mielenkiintoisimpiin matkakohteisiin.

Leipzig

Leipzig on entisen Itä-Saksan asukasluvultaan suurin kaupunki. Leipzig on vähemmän tunnettu, mutta hyvinkin sopiva kaupunkilomakohde, tai päiväkohde Berliinistä.

Bremen

Bremen on Hampurin jälkeen Pohjois-Saksan toiseksi suurin kaupunki ja myös vanha hansakaupunki.

Dresden

Dresden on entisen Itä-Saksan toiseksi suurin kaupunki, joka tuhottiin täydellisesti toisessa maailmansodassa, mutta jonka keskeisimmät osat on pitkälti rakennettu alkuperäiseen asuunsa.

Hannover

Hannover on reilun puolen miljoonan asukkaan vähemmän tunnettu kaupunki Pohjois-Saksassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *