Palman kaupungissa sijaitseva Mallorcan lentokenttä (Aeropuerto de Palma de Mallorca) on koko Espanjan kolmanneksi suurin kenttä ja kenttä, jolle Mallorcalle saapuvien suomalaistenkin lennot laskeutuvat. Kentän kautta kulki vuonna 2022 noin 29 miljoonaa matkustajaa.
Kentälle on siis hyvin kattavasti lentoja ympäri Eurooppaa. Kaikkein eniten reittejä Mallorcan kentältä operoivat Air Europe ja Ryanair. Helsingistä Mallorcan kentälle reittilentoja tekevät kausittain Finnair ja Norwegian.
Lentokenttä sijaitsee varsin lähellä Palman kaupunkia, vajaa 10 kilometriä sen kaakkoispuolella. Kenttä on varsin kookas ja välimatkat pitkiä, joten siirtymisille kannattaa varata riittävästi aikaa.
Bussilinja numero 1 liikennöi keskustaan, Plaça d’Espanyan kautta matkustajasatamaan asti. saarelle yhdistetyltä bussi- ja juna-asemalta. Plaça d’Espanya on hyvä paikka jäädä pois jos oma majapaikka sijaitsee vanhassa kaupungissa ja muutkin keskustan alueen ovat siitä lyhyehkön kävelymatkan päässä. Busseja kulkee 15 minuutin välein. Toiseen suuntaan lentokentältä eteläänpäin rantakohde el Arenaliin kulkee bussilinja 21. Bussilipun hinta on viisi euroa.
Taksin lentokentältä keskustaan tulisi maksaa 30-35 euroa. Mallorcan lentokentältä voi myös varata kuljetuksen etukäteen.