Malta matkakohteena – Kartta ja muut perustiedot

Malta on pikkuruinen saarivaltio Välimerellä, tai oikeastaan kahdesta pienestä pääsaareesta muodostuva kokonaisuus, pienempi asuttu pääsaari on nimeltään Gozo. Maltalla asuu yhteensä vajaa puoli miljoona asukasta, mutta se on hyvin tiivisti asuttu. Suuri osa Maltan pääsaaren länsiosasta on oikeastaan yhtä yhtenäistä kaupunkialuetta.

Maltan kartta

Keskeisimpiä paikkoja ovat niemennokassa sijaitseva historiallinen pääkaupunki Valletta ja sen pohjoispuolella sijaitseva modernimmat St. Julian’s ja Sliema. Vallettan eteläpuolella sijaitsee historiallinen Cottoneran kolmoiskaupunki. Joitain kilometrejä pääkeskusten eteläpuolella sijaitse saaren ainoa lentokenttä Luqa. Kauempana etelärannikolla sijaitsee kalastajakylä Marsaxlokk. Kauempana sisämaassa sijaitsee mm. vanha pääkaupunki Mdina.

Valletta

Valletta on Maltan pääkaupunki, mutta se käytännössä alle neliökilometrin kokoinen niemenkärki, jossa asuu noin 5000 asukasta. Se on kuitenkin kaunis keskiaikainen vanhakaupunki, jossa on myös ihan hyvä tarjonta ravintoloita, kahviloita ja historiallisia nähtävyyksiä. Valletta kuuluukin UNESCON maailmanperintökohteiden joukkoon. Valettan edusta on myös keskus Maltan bussiliikenteelle.

Sliema

Sliema on Vallettan pohjoispuolella sijaitseva alue ja yksi Maltan suurimmista ”kaupungeista”. Myös Slieman alueella on tarjolla runsaasti erilaisia kahviloita, ravintoloita ja baareja. Sliemassa sijaitsee myös ehkä Maltan paras ostoskeskus Point. Slieman rantabulevardi on myös oikein mukava paikka kävellä.

Sliema Malta

Sliemassa tai sen ympäristössä majapaikkaansa pitäville hyvä juttu on myös se, että sieltä kulkee lauttoja kapean lahden yli Vallettaan, jos ei halua kulkea selkeästi pidempää reittiä busseilla tai takseilla.

St. Julian’s

St. Julian’s on Maltan keskeisimpiä alueita ja siellä sijaitsee myös Maltan yöelämän keskus Paceville, mutta muutenkin paljon ravintoloita, baareja ja myös hotelleja.

Marsaxlokk

Marsaxlokk on pieni kalastajakylä Maltan etelärannikolla, jonka rantabulevardilla on kivoja tuoretta kalaa tarjoavia ravintoloita ja sopii hyvin Maltan matkan päiväkohteeksi.

Mdina

Mdinassa asuu nykyään vain joitain satoja ihmisiä, mutta se oli keskiajalle asti Maltan tärkein kaupunki ja se on todella jännä historiallinen nähtävyys. Se kuitenkin sijaitsee aika keskellä Maltaa sisämaassa, kauempana saaren tiheimmin asutuilta alueilta.

Mosta

Mosta on yksi Maltan suurempi kaupunkeja ja sijaitsee sisämaassa saaren luoteisosassa. Rotunda kirkko on mahdollisesti näkemisen arvoinen.

Bugibba

Bugibba on erityisesti brittituristien suosiossa oleva rantakaupunki Maltan pohjoisrannikolla.

Gozo

Gozo kartta

Gozo on pienempi maltan pääsaari, jolla kuitenkin asuu reilu 30 000 asukasta. Se on myös paikallisille suosittu lähilomakohde ja sijaitsee vain 5 kilometriä luoteeseen Maltan pääsaaresta. Lauttoja kulkee Maltan Cirkewwasta Gozon Mgarriin,yleensä alle tunnin välein ja matka kestää noin 25 minuuttia. Kyseessä on kuitenkin kaunis pikkusaari, jossa voi hyvin viettää pidemmänkin loman ja tehdä saapumisen jälkeen pääsaarelle vain päivävisiitin. Saarella on muutamia historiallisia nähtävyyksiä kuten Victoria linnoitus ja Ta Pinun kirkko.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *