Norjan kaikkein tunnetuimmat ja parhaat hiihtokeskukset sijaitsevat maan eteläisemällä puoliskolla.
Hemsedal
Hemsedal sijaitsee Oslon ja Bergenin välisen E16-tien eteläpuolella. Oslosta matka on noin 3 tuntia ja Bergenistä noin 4 tuntia.
Trysil
Trysit sijaitsee aivan Norjan ja Ruotsin rajalla Lillehammerista itäänpäin. 2019 avautunut Sälen Trysil-lentokenttä sijaitsee aivan hiihtokeskuksen vieressä Ruotsin puolella. Se on myös koko Norjan suurin hiihtokeskuskokonaisuus ja rinteitä on reilusti yli 50.
Lillehammer
Lillehammer tunnetaan ehkä parhaiten 1994 talviolympialaisten pitopaikkana ja joillekin se on tuttu myös tuoreemmasta tv-sarjasta Lilyhammer. Siellä on kuitenkin suomalaisille tuttujen lajien pitopaikkojen ohella myös useita laskettelukeskuksia. Vajaan 30 000 asukkaan pikkukaupunki sijaitsee noin 100 kilometriä Oslosta pohjoiseen.
Stranda
Strandan hiihtokeskus sijaitsee huikealla paikalla hieman Ålesundin kaupungista itään Keski-Norjassa, Storfjordenin rannalla. Se ei ole Norjan kaikkein suurimpia hiihtokeskuksia, mutta maisemiltaan ehdottomasti huikeimpia.
Geilo
Geilo on koko Norjan vanhin hiihtokeskus, mutta se on kuitenkin säilyttänyt asemansa yhtenä Norjan tärkeimmistä hiihtokeskuksista. Se sijaitsee jotakuinkin Oslon ja Bergenin puolivälissä. Vieressä sijaitsee myös Hallingskarvetin kansallispuisto.