Riian keskustori – Kaupungin omalaatuinen ostospaikka

Riian keskustori (Rigas Centrālais Tīrgus) on matkaajalle kaupungin tärkeimpiä vierailukohteita. Moniin muihin Riian tunnetuimpiin nähtävyyksiin verrattuna sitä eivät suurelta osin kansoita turistit, vaan paikalliset asukkaat. Keskustorilla myydään erityisesti ruokaa ja elintarvikkeita, mutta laajojen hallien kätköissä on muutakin tarjolla. Suuri osa kauppahalleista on auki klo 9-18 välillä.

Riian kauppahallit ja keskustori

Keskustori sijaitsee hieman aivan Riian vanhankaupungin ja ydinkeskustan eteläpuolella. Bussilla Riikaan matkustava saapuu myös aivan keskustorin viereen sillä Riian bussiasema sijaitsevaa aivan sen vieressä. Myös kaupungin päärautatieasema on vain parinsadan metrin päässä keskustorista. Useat Riian raitiovaunulinjat kulkevat myös keskustorin vierestä.

Riian keskustori kartta

Keskustorin kauppahallit avattiin jo vuonna 1930, jolloin se oli aivan koko Euroopan suurimpia kaupankeskittymiä ja se on edelleen tänä päivänä kokonsa puolesta vaikuttava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *