Skopje ja Makedonia matkakohteena

Wizz Air aloitti Heinäkuussa 2019 lennot Turusta Makedonian pääkaupunki Skopjeen. Skopje on Euroopan vähemmän tunnettuja kaupunkeja, mutta se tarjoaa kyllä matkailijalle nähtävää ja Skopjen hinta-taso on myös varsin edullinen.

Makedonian sijainti

Makedonia on pieni sisämaavaltio Balkanilla. Se kuului 90-luvun alkuun asti osaksi Jugoslaviaa. Sen rajanaapureita ovat Kreikka etelässä, Albania lännessä, Kosovo ja Serbia pohjoisessa ja Bulgaria idässä. Maassa asuu yhteensä noin 2 miljoonaa asukasta.

Makedonian sijanti Euroopassa

Makedonia ja Kreikan Makedonia

Aiemmin Makedonian englanninkielinen virallinen nimi oli FYR Macedonia(former Yugoslav Republic of Macedonia) ja vuonna 2019 se muutettiin Pohjois-Makedoniaksi sillä myös rajan eteläpuolella Kreikan pohjoisosaan viitataan sanalla Makedonia.

Makedonia ja Kreikan Makedonia

Makedonian sää

Sisämaavaltiona Makedonian kesät ovat hyvin kuumia ja talvet kylmiä. Säiden puolesta Makedoniaan kannattaa matkustaa välillä Toukokuu-Syyskuu.

Skopjen sijainti

Skopje on Makedonian pääkaupunki ja maan selvästi suurin kaupunki, jossa on reilu puoli miljoonaa asukasta. Skopje sijaitsee Makedonian pohjoisosassa lähellä Kosovon rajaa maan länsiosan vuorien juurella. Skopjen lentokenttä sijaitsee vajaa 20 kilometriä Skopjen itäpuolella.

Skopjen nähtävyydet

  • Makedonia-aukio on Skopjen keskeisin paikka ja sieltä löytyy Makedonian suuren pojan Aleksanteri Suuren ratsastajapatsas.
  • Kameni Most on vanha kivisilta joka kulkee Makedonia-aukiolta joen yli.
  • Museum of the Macedonian Struggle on ehkä Skopjen tärkein museo

Kohteet Skopjen ulkopuolella

Mielenkiintoisimmat kohteet painottuvat maan Luoteisosan vuoristo- ja järvialueille.

  • Ohrid on Etelä-Makedonian järvialueen tunnetuin kaupunki. Se on Unescon maailmanperintökohde, jossa jylhän kauniit vuorenrinteet ympäröivät järveä.
  • Bitola on Makedonian toiseksi suurin kaupunki ja se sijaitsee vuoristoalueella lähellä Kreikan rajaa.
  • Kruševo on Makedonian historiassa tärkeässä roolissa ollut vuoristokylä Länsi-Makedoniassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *