Berliinin Olympiastadion

Berliinin Olympiastadion Berliinin suurin urheiluareena ja yksi koko Saksan ikonisimmista stadioneista. Se valmistui alun perin Berliinin vuoden 1936 olympialaisia varten. Olympialaisissa yleisömäärien on arvioitu nousseen 100 000 katsojaan, mutta nykyään urheilutapahtumissa stadionin kapasiteetti on hieman vajaa 75 000.

Berliinin olympiastadion

Stadionilla pelattiin myös kolme 1974 jalkapallon MM-kisojen ottelua ja kuusi 2006 jalkapallon MM-kisojen ottelua. Siellä pelattiin myös vuoden 2015 mestareiden liigan finaali. Stadionilla on myös pelattu vuodesta 1984 lähtien Saksan cupin finaali. Stadionilla pelataan myös vuoden 2024 Euroopan jalkapallon mestaruuskisojen otteluita mukaan lukien finaali.

Vuodesta 1963 lähtien se on toiminut tällä hetkellä 2 Bundesliigassa pelaavan berliiniläisen Herta BSC:n kotistadionina.

Berliinin olympiastadion kartta

Stadion sijaitsee kaupungin länsilaidalla ja sinne pääsee lähijunalla ja metrolla. Metrolinjalla 2 ja lähijunalinjoilla S3 ja S9 pysäkki on nimeltään Olympia Stadion

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *